Yöhön kohoaa valheen kalpea tähti, kalsea ja kaukaa katsova,
hohde kuin hopeinen haava, joka hohtaa mutta ei hoivaa
Punot puheesta pitkiä, pehmeitä polkuja, silkkisiä silmukoita,
joihin astun askel askeleelta, vaikka ansan aavistan
Hunaja helähtää huulilta, makea mutta metallinen,
maussa lupaus, pohjassa pisto
Juoni kiertyy kuin käärme kaulalle,
hiljaa, hitaasti, hellästi kiristäen

Rakkaus roudassa, kruunu kylmässä kämmenessä,
kantajaa kalvava, kaunistettu kirous
Seistään sanattoman sanan äärellä,
lausumaton lause leijuu laarin lailla välissä

Rinta routii, routa rintaa raudoittaa,
ei myrsky murra, ei rukous ravista
Sydän on syvä ja sysimusta järvi,
pinta liikkumaton, pohja pohjaton
Valo viipyy vain hetken, väistyy varjojen valtakuntaan,
jossa hengitys on helpompi, hämäryys lempeämpi kuin lupaus
Kovuudesta kasvanut kuori kantaa,
kun sisus ei enää jaksa

Rakkaus roudassa, kruunu kylmässä kämmenessä,
kantajaa kalvava, kaunistettu kirous
Seistään sanattoman sanan äärellä,
lausumaton lause leijuu laarin lailla välissä
Sydän ei sinkoa säkeniä,
vain hiipuu, hiiltyy, himmenee
Silti nimeksi annetaan rakkaus,
vaikka kaikuu onttona kuin ovi autiossa talossa

Kevät kaartaa kaukaa, kääntyy kynnykseltä,
ei kosketa tätä kivistä kammaria
Riimit ropisevat, rikkoutuvat lattiaan,
kaiku katoaa kylmään kattoon
Totuus seisoo terävänä tuulena,
viiltää verettömästi mutta varmasti
Silti jäädään,
sillä pimeys peittää pehmeämmin kuin paljas päivä

Sadut soljuvat, sulavat suuhun ja suohon,
kauniit mutta käyneet
Paasi pysyy, pysyvämpi kuin lupaus,
aallot ajan ajavat yli ja ohi
Jäljelle jää musta, mutainen rakkaus,
ja hiljaisuus, syvä ja soimaton